Shopify on tukenut verkkokaupankäyntiä ympäri maailmaa jo yli 16 vuoden ajan, ja olemme oppineet vuosien varrella paljon yritysten kasvun ja skaalautumisen tukemisesta. Yksi tärkeimmistä oivalluksistamme on se, kuinka tärkeää on auttaa yrityksiä luomaan räätälöityjä, päivittäin paljon aikaa vievien tehtävien työnkulkujen automatisointeja. Siksi kehitimme Shopify Flown – tarjotaksemme kauppiaillemme tarkoituksenmukaisesti rakennettuja automaatioratkaisuja, jotka auttavat heitä hallitsemaan liiketoimintaansa älykkäämmin.
Flown avulla räätälöityjen toimintojen rakentaminen ilman koodaustaitoja onnistuu todella helposti, jolloin kauppiaille jää enemmän aikaa keskittyä liiketoimintansa kasvattamiseen. Flown avulla kauppiaat voivat jopa yhdistää nykyiset sovelluksensa toisiinsa, mikä lisää sen käyttömahdollisuuksia entisestään. Flow on valmis tukemaan lähes mitä tahansa tehtävää tai prosessia, kuten varastonhallinnan tehtävien automatisointia ja petosten torjuntaa.
Esittelyssä Shopify Flow
Olemme tehneet perusteellisia parannuksia Flow-toimintoon, jotka auttavat kauppiaitamme ja kumppaneitamme käyttämään sitä tehokkaammin ja rakentamaan liiketoimintaansa paremmin.
Tässä artikkelissa kerromme olennaisimmista Flow-toimintoon tehdyistä parannuksista, käymme läpi käyttötapausesimerkkejä ja autamme sinua aloittamaan Flown käytön.
Mitä Flown avulla voi tehdä?
Seuraavaksi käymme läpi muutamia asioita, joiden kautta parannettu Shopify Flow pystyy tehostamaan älykkäämpää kaupankäyntiä:
Lähes minkä tahansa Admin API:n datapisteen helppo käyttöoikeus
Tämä ominaisuus on lisännyt merkittävästi niiden kenttien määrää, joita kauppiaat voivat valita rakentaakseen automaatioidensa ehtoja ja toimintoja. Sen avulla kauppiaat voivat myös saada syvällisempiä tietoja kauppansa datasta ja rakentaa uudenlaisia käyttötapauksia. Kauppiaat voivat nyt esimerkiksi rakentaa työnkulun tilauksen sisällä olevan tuotetunnisteen perusteella, kuten loppuunmyytävien tuotteiden seurannan. Aiemmin Flow pystyi saaavuttamaan vain tilaustason datan eikä päässyt käsiksi sen sisällä olevaan tuotekohtaiseen dataan.
Enemmän joustavuutta monimutkaisten työnkulkujen rakentamiseen
Shopify Flown työnkulun rakentamiseen käytettävissä olevia logiikkavaihtoehtoja on myös parannettu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kauppiaat voivat rakentaa monimutkaisempia automaatioita hyödyntämällä kehittynyttä ehtologiikkaa ja työnkulkujen järjestystä.
Kauppiaat voivat nyt rakentaa työnkulkuja, jotka sisältävät tai-ehtoja, sekä verrata yhtä muuttujaa toiseen. Kauppias voi rakentaa esimerkiksi petostyönkulun, joka tarkistaa kaikki yli 10 000 euron tilaukset, tai tarkistaa, täsmäävätkö asiakkaan laskutus- ja toimitusmaa. Jos jompikumpi näistä kriteereistä täyttyy, Flow lähettää sähköpostiviestin tilauksen tarkistamista varten.
Kehittyneen ehtologiikan lisäksi Flow antaa kauppiaille mahdollisuuden määrittää automaation sisäisten toimintojen tarkan järjestyksen. Tämä ominaisuus on erityisen tärkeä, jos esimerkiksi loppuunmyyty tuote halutaan piilottaa ennen uudelleentilauksen käynnistämistä tai ennen kuin markkinointitiimi saa pyynnön aloittaa uusi mainoskampanja.
Kaiken kaikkiaan kehittyneet ehto- ja järjestysvaihtoehdot yhdessä Shopifyn datan entistä paremman käyttöoikeuden kanssa tekevät Flowsta entistä joustavamman ja tarjoavat kauppiailla mahdollisuuden rakentaa täysin uudenlaisia käyttötapauksia.
Yksinkertaisempi navigointi ja käyttökokemus
Halusimme tehdä työnkulun rakentamisesta helppoa kaikille. Siksi keskityimme kaikkia käyttäjiä hyödyttäviin tehtäviin. Parannusten myötä Flown aktivointitoimintojen, ehtojen ja muiden toimintojen etsiminen on nyt nopeampaa; työnkulkujen poistaminen ja muokkaaminen ovat yksinkertaisempia; ja on helpompaa selvittää, mitkä sovellukset integroituvat Flowhun.
Kauppiaat voivat löytää helposti aktivointitoiminnon, ehdon tai muun toiminnon yksinkertaisesti kirjoittamalla hakunsa hakupalkkiin. Kaikki aiheeseen liittyvät vaihtoehdot näkyvät välittömästi näytöllä. Aktivointitoiminnot, ehdot ja muut toiminnot on ryhmitelty sisäkkäisiin valikoihin, jolloin kauppiaat voivat aloittaa yleisestä aiheesta ja perehtyä sitten tarvitsemaansa tiettyyn vaihtoehtoon.
Kaikki Flowhun integroituvat kolmannen osapuolen sovellukset näkyvät lisäksi aktivointi- ja muissa toimintovalikoissa. Tämän ansiosta kauppiaat voivat nähdä nopeasti ja arvailematta, millä heidän sovelluksistaan on liittimiä ja mitkä ovat käytettävissä Shopify Flowssa.
Lisäksi käyttäjien kohteiden poistotapaa on muutettu. Tämä voi vaikuttaa yksinkertaiselta muutokselta, mutta se säästää merkittävästi aikaa ja yksinkertaistaa työnkulun rakentamista. Flown aiemmassa versiossa minkä tahansa työkohteen poistamisen jälkeen myös kaikki sen jälkeen työnkulussa olevat kohdat poistuivat (mikä saattoi tarkoittaa melko paljon työtä!). Se aiheutti paljon vaivaa kauppiaillemme, joten korjasimme asian. Nyt vain tietty kohde poistuu. Tämän jälkeen jäljelle jäävät irtonaiset kohdat on tietysti yhdistettävä toisiinsa, jotta työnkulku toimii taas.
Koe Flown vertaansa vailla olevat verkkokaupan automaatiomahdollisuudet
Monista kilpailjoistamme poiketen Flow rakennettiin tarkoituksenmukaisesti voimaannuttamaan kauppiaita aktivoimaan nopeasti ja helposti valmiita työnkulkuja sekä rakentamaan omia räätälöityjä ratkaisuja lähes mihin tahansa verkkokaupan ongelmaan. Itse asiassa käyttöliittymämme suunniteltiin erityisesti verkkokaupankäyntiä varten, jotta kauppiaamme voivat löytää tarkalleen tarvitsemansa vaihtoehdot ja toiminnot, kytkeä ne paikoilleen ja jatkaa muihin tehtäviin.
Otetaan esimerkiksi Flown kyky peruuttaa tilauksia nopeasti. Muilla alustoilla kauppiaiden täytyy rakentaa erilliset toiminnot jokaiselle tilauksen peruutukseen liittyvälle toiminnolle. Yleensä se sisältää seuraavat vaiheet:
- Anna peruutuksen syy.
- Ilmoita asiakkaalle, että hänen tilauksensa on peruutettu.
- Hyvitä tuotteen hinta.
- Hyvitä toimituskulut.
- Palauta tuote varastoon.
Flowssa kaikki nämä vaihtoehdot ovat yksinkertaisessa pudotusvalikossa (alla olevan esimerkin mukaisesti), jotta kauppiaat voivat valita nopeasti kaikki tarvitsemansa vaiheet. Tämä tekee työnkulun rakentamisprosessista merkittävästi nopeamman ja helpomman.
Haluatko toisen esimerkin, joka todistaa, miksi Flow on ihanteellinen automaatioratkaisu kauppiaille? Se on ainutlaatuisen työnkulun rakentamiseen liittyvä syvyyden ja monipuolisuuden taso. Kuten aiemmin mainitsimme, Flow pääsee käsiksi GraphQL Admin API:n dataan. Periaatteessa tämä tarkoittaa, että kauppiaat voivat päästä kolme tasoa syvemmälle ja aktivoida automaatioita kauppa-, tilaus- ja tuotetasoilla. Muut alustat hyödyntävät vain REST API -ohjelmointirajapintaa, mikä tarkoittaa, että niiden käytettävissä olevat aktivointi-, ehto- ja toimintovaihtoehdot ovat rajalliset.
Seuraava esimerkki auttaa hahmottamaan, mitä tämä tarkoittaa: Kuvittele sellaisen tilauksen merkitseminen, joka vaatii jäähdytettyä toimitusta. Flowssa kauppiaat voivat määrittää työnkulun, joka tarkistaa, onko tilauksen tuotteissa tuoretuote-tunniste. Jos tilauksen tuotteissa on tämä tuotetunniste, Flow lisää tilaukseen Jäähdytetty toimitus -tunnisteen varmistaakseen, että tilaus käsitellään oikein. Muut automaatioalustat eivät pysty ulottumaan tilaus- tai tuotetasolle tai ne eivät tarjoa vaihtoehtoja tunnisteiden lisäämiseen tilauksiin, joten ne eivät yksinkertaisesti pysty tarjoamaan näin räätälöityjä ratkaisuja. Tällaiset ratkaisut ovat kriittisen tärkeitä kauppiaidemme liiketoiminnoille ja loppuasiakkaiden kokemuksen kannalta.
Emme voi olla kertomatta myöskään Flown uskomattomasta joustavuudesta kauppiaiden rakentaessa ainutlaatuisia verkkokaupan työnkulkujaan. Loistava esimerkki tästä on ehtologiikkamme. Kauppiaat näkevät Flowssa käytettävissä olevat kauppa- ja tilaustason ehdot. Kauppiaat voivat rakentaa myös tai-ehtoja, jotka aktivoituvat, kun joko A tai B tapahtuu. Tämän joustavuuden myötä kauppiaat voivat rakentaa räätälöityjä työnkulkuja, joita he tarvitsevat esimerkiksi jonkin tietyn riskin hallintaan.
Kuulemme usein kauppiailtamme, kuinka tärkeää petosten minimoiminen on. Kauppiaat voivat hyödyntää Flowssa nyt tilausriskin analysaattoriamme ja jopa määrittää räätälöityjä sääntöjä, jotka aktivoivat tarkistuksen ennen tilauksen käsittelyä tai peruuttavat tilauksen. Nyt kauppiaat voivat esimerkiksi määrittää lisäehtoja, kuten “jos tilauksen riski on korkea ja sen toimitus- ja laskutusmaa eivät täsmää, tai jos tilauksen arvo on yli 10 000 euroa, se lähetetään automaattisesti tarkistettavaksi ennen kuin kauppias veloittaa maksun”.
Kaiken lisäksi Flow voi rakentaa samaan työnkulkuun muita riskinhallintahaaroja, kuten tilauksen automaattisen peruutuksen, jos tilaus tehdään kieltoluetteloon merkitystä sähköpostiosoitteesta.
Tämäntyyppinen riskinhallinnan räätälöinnin rakentaminen onnistuu helposti Flowssa, koska se rakennettiin tarkoituksenmukaisesti tehostamaan liiketoimintojen tarvitsemien automaatioiden rakentamista.
Tilaa englanninkielinen oppaamme, joka sisältää räätälöityjä automaatiotarkistusluetteloita johtajille, markkinoijille ja verkkokauppojen päälliköille.
Tilaa opasAnna kaupankäynnin automaation tehdä työt puolestasi
Olemme toimineet verkkokaupankäynnin parissa jo pitkään, minkä ansiosta pystyimme toteuttamaan Shopify Flown kaltaisen työkalun. Se tarjoaa sinulle mahdollisuuden saada paljon enemmän aikaan liiketoimintasi parissa paljon nopeammin. Koe Flown mahtava teho ja näe liiketoimintasi muuttuvan silmiesi edessä.
Jos olet valmis aloittamaan Flown käytön, tutustu Flown sivuun Shopify App Storessa.
Etkö ole vielä varma, sopiiko Flow sinulle? Ota yhteyttä kauppiastukeemme ja saat lisätietoja siitä, miten Flow voi auttaa liiketoimintaasi.
Lue lisää parannetusta Shopify Flowsta ja asenna se jo tänään.
Asenna Flow

