Verkkokaupankäynnin markkinoiden eksponentiaalisen kasvun myötä myös 3PL-markkinat eli kolmannen osapuolen logistiikka on kasvanut voimakkaasti. Mordor Intelligence -sivuston mukaan tämän markkinan arvo tulee nousemaan 1,59 biljoonaan dollariin vuoteen 2028 mennessä. Tämä vastaa noin 1,37 biljoonaa euroa.
3PL-palveluiden suuri kysyntä verkkokaupankäynnissä toimialasta riippumatta ei ole sattumaa. Nämä tilausten käsittely- ja toimitusasiantuntijat varastoivat kauppiaiden tuotteet omissa varastoissaan ja keräävät, pakkaavat ja toimittavat ne sitten näiden asiakkaille.
Jos olet valmis tekemään yhteistyötä 3PL-yrityksen kanssa ensimmäistä kertaa tai harkitset käyttäväsi samaan aikaan useita 3PL-kumppaneita riskien hajauttamiseksi, tässä oppaassa kerromme kaiken tarvittavan, jotta voit löytää ja valita tarpeisiisi sopivimman toimittajan.
Mitä on kolmannen osapuolen logistiikka (3PL)?
3PL-yritykset ovat palveluntarjoajia, joille liiketoiminnot ulkoistavat logistiikkatoimintonsa. 3PL-yritykset ovat erikoistuneet maailmanlaajuisten varastojen ja kuljetusverkostojen ylläpitämiseen. Yritykset voivat käyttää 3PL-kumppaneita koko toimitusketjussaan tuotteiden valmistuksesta aina loppuasiakkaalle toimitukseen asti.
3PL-yritykset hoitavat erilaisia tehtäviä, joita ovat esimerkiksi:
- tuotteiden varastointi strategisiin sijainteihin
- varastotasojen ja tuotteiden sijaintien seuranta
- asiakkaiden tilausten kerääminen, pakkaaminen ja toimittaminen
- kuljetusten koordinointi maitse, ilmateitse ja meritse
- ohjelmistojen tarjoaminen tilausten seurantaan ja varastonhallintaan
Yritykset tekevät yhteistyötä 3PL-kumppaneiden kanssa voidakseen alentaa kustannuksiaan ja parantaa tehokkuutta. Varastojen omatoimisen hallinnan ja sisäisin resurssein hoidetun jakelun sijaan tuotteet voidaan varastoida 3PL-toimittajan varastoon, jonne ne voidaan toimittaa suoraan valmistajilta.
Miten 3PL toimii?
3PL-toimitusprosessi voi vaihdella palveluntarjoajan ja sovittujen palveluiden mukaan, mutta tyypillinen prosessi näyttää tältä:
- 3PL-kumppani vastaanottaa kauppiaan tuotteet varastoonsa ja järjestää ne tuotekoodien mukaan.
- Kun kauppias saa tilauksen verkkokauppasivustollaan, se joko välitetään manuaalisesti 3PL-kumppanille tai lähetetään automaattisesti (jos 3PL-kumppanin ohjelmisto on integroitu verkkokauppaan).
- Varastotyöntekijä saa keräysluettelon tilattujen tuotteiden keräämistä varten.
- Tuotteet pakataan laatikoihin kuitin ja tilaustietojen kanssa.
- 3PL tulostaa toimitustarran tai käyttää toimitukseen jotakin kuljetusyrityskumppaneistaan.
- Kuljetusyritys noutaa paketin 3PL-yrityksen jakelukeskuksesta ja toimittaa sen asiakkaalle.
- Seurantatiedot ladataan 3PL-järjestelmään ja synkronoidaan tilausten hallintaohjelmiston kanssa.
3PL-yritykset tarjoavat kattavan ratkaisun, mutta ne ovat vain yksi logistiikan hallinnan palveluntarjoajatyyppi. 3PL-yritysten aseman laajemmassa logistiikkakentässä voi ymmärtää paremmin vertailemalla niitä muihin palveluntarjoajiin:
- Dropshipping: Vähittäiskaupan tilausten käsittely- ja toimitusmenetelmä, jossa kauppa ei pidä myymiään tuotteita varastossa. Sen sijaan kaupan myydessä tuotteen se ostaa tuotteen kolmannelta osapuolelta, joka toimittaa sen suoraan asiakkaalle.
- 2PL: kuriirit noutavat paketit kauppiaan varastosta ja toimittavat ne loppuasiakkaalle.
- 3PL: kolmas osapuoli varastoi, kerää, pakkaa ja toimittaa tuotteet.
- 4PL: palveluntarjoajat hallitsevat tilausten käsittely- ja toimituskumppaneita (3PL-yrityksiä). Niiden tiimi neuvottelee sopimuksen 3PL-kumppanin kanssa, ratkaisee ongelmat ja viestii kauppiaan sisäisen tiimin ja jakelijoiden välillä.
- Rahdinvälittäjät: Toimivat välittäjinä brändien ja kuljettajien välillä. Rahdinvälittäjät eroavat 3PL-yrityksistä siten, että ne keskittyvät erityisesti brändien ja kuljettajien tai kuljetusyritysten yhteensovittamiseen.
Miksi yritykset käyttävät 3PL-palveluntarjoajia?
Yritykset käyttävät 3PL-kumppaneita, kun tilausten kasvu alkaa viedä liikaa niiden resursseja. 3PL-yritykset eivät kuitenkaan ole ratkaisu vain suuryrityksille, vaan ne on suunniteltu kaikenkokoisille kauppiaille, joiden on tarkoitus kasvattaa liiketoimintaansa.
Kuvitellaan tilanne, jossa brändisi järjestää pikamyynnin tai jokin sen tuotteista nousee viraaliksi hitiksi. Tällöin ei ole käytännöllistä (eikä kustannustehokasta) hoitaa tilausten ryöppyä sisäisesti. Toimituslupausten rikkominen asiakkaille voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa brändille erityisesti siksi, että suurin osa asiakkaista odottaa saavansa tilauksensa muutaman päivän kuluessa.
Milloin kannattaa harkita tilausten käsittelylogistiikan ulkoistamista 3PL-yritykselle?
Seuraavat neljä keskeistä kysymystä auttavat määrittämään, onko aika siirtyä 3PL-yrityksen palvelujen käyttämiseen:
1. Käsiteletkö yli 10–20 tilausta päivässä?
Jos olet tässä tilanteessa, laske 3PL-yhteistyön kustannukset, jotta voit säilyttää vahvan voittomarginaalin. Keräämisen, pakkaamisen ja toimittamisen ulkoistaminen voi säästää manuaaliseen työhön vaadittavaa aikaa, erityisesti jos teet yhteistyötä automaatiota käyttävän 3PL-yrityksen kanssa.
Arvioi myös kasvupotentiaali eli mahdollisuudet, joita et tällä hetkellä pysty hyödyntämään, mutta jotka saisit ulkoistamalla tilausten käsittelyn 3PL-kumppanille.
2. Onko varastotila vähissä?
Kauppiaat unohtavat usein sisällyttää varastointikustannukset tilausten käsittely- ja toimituskululaskelmiinsa.
Kun päätät, sopiiko 3PL vähittäismyyntiyrityksellesi, vertaa nykyisiä varastokustannuksiasi 3PL-yritysten arvioihin. Joskus varastointikustannusten yhdistäminen ulkoistettuun tilausten käsittelyyn tarjoaa paremman vastineen rahalle.
3. Pystyykö nykyinen infrastruktuurisi vastaamaan kysynnän kasvuun?
Paljonko jatkuva tilausmäärien kasvu (ei siis yksittäiset pikamyynnit tai markkinointikampanjat) maksaisi yrityksellesi?
Jos sinun on palkattava nopeasti henkilökuntaa saadaksesi lisää sisäistä kapasiteettia tai joudut investoimaan automaatioon, saattaa olla kustannustehokkaampaa ulkoistaa tilausten käsittely ja toimitus 3PL-yritykselle.
4. Haluatko tarjota tilauksille nopeamman käsittelyn ja toimituksen?
Harkitse 3PL-kumppanin käyttämistä, jos haluat tarjota toimitusvaihtoehtona esimerkiksi toimituksen seuraavana päivänä tai kahden päivän kuluttua, mutta et pysty toteuttamaan sitä sisäisillä resursseillasi. Nopeampi toimitus voi lisätä asiakastyytyväisyyttä, parantaa konversioastetta ja edistää asiakkaiden palaamista.
3PL-yritykset työskentelevät useiden asiakkaiden kanssa, jolloin ne voivat saada kuljetusyritysten palveluita edullisemmin. Nämä säästöt voidaan siirtää kauppiaille, mikä tekee nopeammista toimitusvaihtoehdoista edullisempia. Ne voivat myös auttaa toteuttamaan erilaisia strategioita, kuten vyöhykkeiden ohittamisen tai usean kuljetusyrityksen käyttämisen, jolloin toimituksen nopeus ja kustannus optimoituvat entisestään.
Kun arvioit 3PL-yrityksiä, tiedustele niiden toimitusnopeutta, logistiikkakeskusten sijainteja ja onnistumista toimituslupausten täyttämisessä.
3PL-yritysten edut ja haitat
3PL-yritysten edut
Uusien markkinoiden helppo testaaminen ja lanseeraus
Kansainvälinen laajentuminen vaatii maailmanlaajuisen logistiikkaverkoston, dokumentaatiota sekä asiakkaiden ja tullimaksujen huomioimista. Jos haluat kokeilla tuotteesi myyntiä ulkomailla, mutta et ole valmis navigoimaan siitä aiheutuvien lainsäädännöllisten vaatimusten viidakossa tai investoimaan infrastruktuuriin ulkomailla, 3PL-kumppanin kanssa työskentely voi olla hyvä tapa testata uusia markkinoita.
Jos pyörität liiketoimintaasi Suomessa ja haluat testata tuotteitasi Isossa-Britanniassa, on järkevää varastoida pieni erä tuotteita sinne 3PL-kumppanin avulla. Tällöin et joudu perehtymään paikallisiin kiinteistö- ja työlakeihin ennen kuin tiedät, kannattaako liiketoimintasi edes laajentua sinne.
Näiden vastuiden ulkoistaminen voi myös lyhentää toimitusaikoja, parantaa asiakastyytyväisyyttä ja alentaa toimituskustannuksia, joilla on varmasti positiivisia vaikutuksia tulokseesi.
Varastotilaan sidotun pääoman vapautuminen
Jos investoit omiin varastoihin ja jakelukeskuksiin, niistä aiheutuu kustannuksia vielä pitkälle tulevaisuuteen.
Vapaiden varastotilojen osuus on kasvanut, mutta tästä uudesta tarjonnasta huolimatta niiden vuokrat jatkavat kasvuaan erityisesti strategisesti tärkeissä sijainneissa. Erityisesti pääkaupunkiseudun ympäristö ja muut kasvukeskukset vetävät puoleensa uusien asukkaiden ohella myös liiketoimintoja, mikä vaikuttaa yleiseen vuokratasoon.
Sitä vastoin 3PL-kumppanit hallitsevat vahvasti varastotilojaan, ja niden vähittäismyyntikumppaneiden korkeammat tilausarvot antavat niille perusteita jatkaa toimimista varastoistaan käsin. Kun luovut omasta varastotilastasi, saat enemmän pääomaa ohjattavaksi tuottoa tuottaviin hankkeisiin.
Yleiskustannusten alentaminen
3PL-kumppanin käyttäminen tarkoittaa, että saat taitavan varastohenkilöstön ja varaston automaatioteknologian edut investoimatta sen kehittämiseen. Robottikoneiston käyttäminen tilausten keräämiseen ja pakkaamiseen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tilausten käsittelyyn ei tarvita ihmishenkilöstöä. Automaatio toimii ympäri vuorokauden, joten vähittäiskauppiaat voivat tarjota myöhempiä tilausten määräaikoja voiden silti toimittaa tuotteet nopeasti.
Toinen mahdollinen säästökohde on kuljetusten hinnat. Koska 3PL-yritykset pystyvät neuvottelemaan edullisemmat toimitushinnat, toimittamisen kustannukset ovat tyypillisesti alhaisemmat. Nämä säästöt voidaan puolestaan siirtää kuluttajille tarjoamalla heille ilmainen toimitus.
Liiketoiminnan suojaaminen toimitusketjun häiriöiltä
Olemassa olevan logistiikkakeskusten verkoston ja ennalta neuvoteltujen kuljetussopimusten ansiosta 3PL-kumppanit voivat olla vähemmän haavoittuvia maailmanlaajuisille toimitus- ja käsittelyhäiriöille. Niiden kanssa työskentely ei välttämättä poista kokonaan toimitusongelmia, mutta ne suojaavat riskeiltä ja hajauttavat niitä, sillä 3PL-kumppaneilla on tyypillisesti suhteita useisiin kuljetusyrityksiin.
3PL-kumppanit investoivat yhä enemmän myös omiin toimitusajoneuvoihin, jotka voivat hoitaa lyhyempiä etäisyyksiä ja tiheämpiä toimituksia sekä välttää koko toimitusketjun tukkeutumisen.
Esimerkiksi miesten vihkisormuksia myyvä Shopify-kauppias Manly Bands on alkanut lieventää toimitusviiveiden vaikutuksia käyttämällä tilausten toimitukseen 3PL-yrityksiä.
"Tämän ansiosta olemme huomanneet, että voimme hallita paremmin toimitussitoumuksiamme", Eric Farlow, Manly Bandsin COO, kertoo.
3PL:n haitat
Alkuinvestointi
Yhteistyön aloittamiseen 3PL-palveluntarjoajan kanssa voi liittyä merkittäviä alkukustannuksia, kuten toimittajan ohjelmiston integrointi verkkokauppaan, tuotekoodien lataus ja tilin käyttöoikeus. Kustannukset jaetaan yleensä seuraaviin kategorioihin:
- Kuljetuskustannukset: tuotteiden toimittaminen tehtaalta kansallisiin ja kansainvälisiin varastoihin.
- Vastaanottokustannukset: tuotteiden purkaminen kuljetuspalveluntarjoajalta sen varastoon.
- Varastointimaksut: yleensä kuukausimaksu käytetyn tilan määrän perusteella ja veloitetaan lavaa kohden.
- Keräys- ja pakkausmaksut: yksiköiden kerääminen hyllyiltä tai säiliöistä ja pakkaaminen lähetystä varten; alennusta suuremmista määristä.
- Toimituskustannukset: tuotteen toimittaminen loppuasiakkaalle.
- Tilin perustamismaksut: tilin luominen ja ohjelmiston integrointi.
- Vähimmäismäärät: yleensä kuukausittain vaadittu vähimmäiskäyttömäärä.
Vaihtelevat aukioloajat tai työnkulku
"Nopea" ja "ilmainen" ovat kaksi tilausten käsittely- ja toimitusympäristöä hallitsevaa periaatetta. Ruuhka-aikoina ja kun tilaukset halutaan vain saada liikkeelle, voi olla houkuttelevaa mennä varastoon ja pakata tuotteet itse. 3PL-kumppanin kanssa tämä ei ole mahdollista. 3PL-kumppaneilla on omat aukioloaikansa ja työnkulkunsa, millä voi olla vaikutuksia kauppiaan liiketoimintaan.
3PL-kumppaneihin liittyviä myyttejä ja väärinkäsityksiä
3PL-kumppanien kanssa työskentelyyn liittyy paljon myyttejä ja väärinkäsityksiä. Seuraavaksi puramme niistä kolme yleisintä.
"Kun asiat luovutetaan 3PL-kumppanille, niitä ei voi enää hallita."
On totta, että 3PL-kumppanin varastossa säilytettävät tuotteet eivät ole välittömästi kauppiaan saatavilla, mikä voi tuntua aluksi hämmentävältä.
Tosiasiassa 3PL-kumppanin avulla hallinnan voi kuitenkin saada takaisin. Kun tilausten käsittely- ja toimituspaine eivät ole kauppiaan hartioilla, vaan siirretään asiantuntijoille, virheitä tapahtuu todennäköisesti vähemmän. Hyvä 3PL-kumppani pystyy tarjoamaan raportteja ja analytiikkaa, mikä mahdollistaa prosessin etähallinnan ja auttaa tekemään parempia liiketoimintapäätöksiä tulevaisuudessa.
"3PL-kumppanit on tarkoitettu vain suuryrityksille."
Päinvastoin. Jos aiot skaalata tai kasvattaa liiketoimintaasi, 3PL saattaa sopia sinulle. Älä oleta, että kolmannen osapuolen varastointi ja jakelu ei sovi budjettiisi. Kuten selitämme alla, se voi itse asiassa alentaa yleiskustannuksia ja vapauttaa pääomaa.
"3PL-yrityksillä on liikaa piilomaksuja."
On totta, että 3PL-yritysten hinnoittelu voi olla monimutkaista ja sisältää lisämaksuja saapuvista toimituksista, varastointikustannuksia, lähtevien tilausten kustannukset, tullit ja verot, ja jopa räätälöidyn pakkaamisen.
Nämä maksut eivät ole kuitenkaan piilokuluja, vaan ne esitetään selkeästi edellyttäen, että osaat esittää oikeat kysymykset ennen sopimuksen allekirjoittamista 3PL-kumppanin kanssa.
Millaisia 3PL-yrityksiä on olemassa?
3PL-yrityksiä on useita eri tyyppejä:
Täyden palvelun tarjoajat
Onko sinulla useita varastoja hajallaan eri puolilla? Rajat ylittävän myynnin logistinen hallinta on muuttunut paljon haastavammaksi. Lisäksi toimitusketjuihin liittyvät ongelmat korostavat reaaliaikaisten, useissa sijainneissa olevien varastojen tärkeyttä.
Varastojen lukumäärän ja sijaintien tietäminen on keskeinen osa toiminnan tehokkuuden parantamista. Tämän lisäksi tuotteiden toimittaminen asiakkaille näitä lähimpänä sijaitsevista varastoista alentaa toimituskustannuksia. Täyden palvelun 3PL-kumppanit auttavat rajojen yli myyviä verkkokauppabrändejä toimimaan tehokkaammin kaikissa tilanteissa.
Täyden logistiikkapalvelun tarjoajat tarjoavat kattavia ratkaisuja toimittaen tilaukset asiakkaille helposti ja nopeasti. Laajan, strategisesti sijoitettujen logistiikkakeskusten verkoston ansiosta täyden palvelun 3PL-kumppanit varmistavat, että oikeat tuotteet ovat oikeassa paikassa, joten tilaukset toimitetaan nopeammin ja edullisemmin.
Nopeamman ja edullisemman toimituksen ohella täyden palvelun 3PL-kumppanit tarjoavat:
- Varastotietous: suosituksia siitä, mihin tuotteet kannattaa varastoida, jotta ne ovat lähellä asiakkaita.
- Tilausten käsittelykokemuksen hallinta: Kauppias voi päättää tilausten toimitusnopeuden ja erottua markkinointimateriaalien avulla. Pakkaaminen sisältyy keräyshintaan, ja tilaukset voidaan toimittaa brändätyissä pakkauksissa.
- Helppo integrointi: useimmat 3PL-kumppanit tarjoavat laajoja integrointeja ja jatkuvaa ylläpitoa.
- Toimitus saman päivän aikana: tiettyyn kellonaikaan mennessä vastaanotetut tilaukset toimitetaan samana tai seuraavana päivänä.
Maailmanluokan tilausten käsittely- ja toimitusratkaisut olivat aiemmin vain maailman suurimpien yritysten saatavilla, mutta nyt myös kaikkien suurten brändien käytettävissä.
3PL-varastot
Yleisin 3PL-tyyppi on varastot, jotka varastoivat, toimittavat ja käsittelevät palautuksia. Näistä monet tarjoavat erittäin nopeita kahden päivän toimitusvaihtoehtoja. Kansainväliset varastot auttavat rajojen yli liiketoimintaansa laajentavia yrityksiä rakentamaan maailmanlaajuisen toimitusketjun. Tuotteiden käsittelyn ja toimittamisen työnkulkujen hiominen vaatii kokemusta, jota vähittäiskauppiaat voivat saada 3PL-varastoilta.
Kun valitset 3PL-varastoa, selvitä, kuinka monta jakelukeskusta saat käyttöösi. Tarvitset suuremman varastojen verkoston, jos lupaat asiakkaille nopeutetun toimituksen. Toimituksen nopeus riippuu siitä, kuinka lähellä varastot ovat asiakkaitasi. Sinun täytyy myös ennustaa varastotasot tarkasti, jotta verkostosi varastoissa on sopiva määrä tuotteita.
Lisäksi on tärkeää selvittää, mihin aikaan varasto lopettaa päivän tilausten käsittelemisen. Jos tilaukset tehdään varaston sulkeutumisen jälkeen, ne eivät lähde eteenpäin ennen seuraavaa päivää. Tämä vaikuttaa siihen, miten tilausten toimitusaikoja voidaan markkinoida asiakkaille. (Muista: jo yksi odotettua myöhempi toimitus saattaa johtaa asiakkaiden menettämiseen.)
Kuljetuspohjaiset 3PL-yritykset
Kuljetuspohjaiset 3PL-kumppanit kuljettavat tavaroita sijaintien välillä. Ne voivat kuljettaa varastoa esimerkiksi tehtaalta varastoon. Ne voivat myös siirtää varastoa kaupasta jälleenmyyjälle.
Kuljetuspohjaisia 3PL-yrityksiä on kolme päätyyppiä:
- perinteiset pakettien kuljetuspalveluntarjoajat, kuten DHL, FedEx, UPS ja Posti
- saman päivän toimitus paikallisilla kuriireilla
- kuljetusmarkkinapaikat
Kun päätät 3PL-kumppanista pakettien kuljetusta varten, kerro lähtö- ja määränpääsijaintisi sekä aikataulut, joiden mukaan odotat tuotteiden siirtyvän niiden välillä.
Tiedustele toimittajan käyttämistä toimitustavoista, palvelutasoista sekä hinnoittelusta ja alennuksista tuotemäärien kasvaessa. Jos kuljetat kansainvälistä rahtia, jotkut toimittajat sisällyttävät hintoihinsa välitysmaksut, kun taas toiset sisällyttävät kustannuksiinsa tuonti- ja vientiverot sekä -tullit.
Rahoitus- ja tietopohjaiset 3PL-yritykset
Monet vähittäiskauppiaat keskittyvät nyt yksikkötalouteen. Se on malli, jossa vaaditaan keskeisten varastonhallinnan prosessien, kuten keräyksen ja pakkauksen, läpinäkvyyttä, jotta jokaisen myydyn yksikön tai tuotteen kustannukset voidaan laskea tarkemmin.
Vähittäiskauppiaiden täytyy tietää tilausten käsittelyyn ja toimitukseen liittyvät taloudelliset tiedot. Se on ainoa tapa tehdä nopeita ja tarkkoja päätöksiä.
Kun liiketoimintasi on kasvanut kohtalaisen suureksi, voi olla aika harkita rahoitus- tai tietopohjaisen 3PL-yrityksen käyttämistä. Konsultointiyritykset tarjoavat toimialakohtaisia näkemyksiä ja voivat auttaa monimutkaisen maailmanlaajuisen toimitusketjun hallinnassa. Ne edistävät myös johdonmukaisuutta halliten sisäisesti esimerkiksi rahdin tarkastusta, kustannuslaskentaa ja varastonhallintaa.
Kannattaako valita resurssipohjainen vai ei-resurssipohjainen 3PL?
Resurssipohjaisen tai ei-resurssipohjaisen 3PL-kumppanin valitseminen voi olla brändeille iso päätös. Seuraavaksi käymme läpi, mitä nämä termit tarkoittavat ja miten voit valita liiketoiminnallesi sopivimman vaihtoehdon.
Resurssipohjaisilla 3PL-kumppaneilla on omat varastot, kuorma-autot ja muut logistiikkavälineet. Ne siis omistavat kaikki tarvittavat työkalut. Ei-resurssipohjaiset 3PL-yritykset eivät omista fyysistä omaisuutta. Sen sijaan ne tekevät yhteistyötä muiden yritysten kanssa käyttääkseen niiden laitteistoja ja tiloja.
Harkitse seuraavia asioita valintaa tehdessäsi:
Kustannukset
Resurssipohjaiset 3PL-kumppanit voivat olla kalliimpia laiteinvestointien vuoksi, mutta ne voivat tarjota vakaampaa hinnoittelua. Ei-resurssipohjaiset 3PL-yritykset voivat olla edullisempia, mutta hinnat voivat muuttua kumppaneidensa perusteella.
Hallinta
Resurssipohjaiset 3PL-yritykset voivat hallita toimintojaan paremmin, mikä voi tarkoittaa parempaa laatua ja johdonmukaisuutta. Ei-resurssipohjaiset 3PL-yritykset luottavat kumppaneihin, mikä saattaa johtaa heikompaan hallintaan mutta parempaan joustavuuteen.
Skaalautuvuus
Ei-resurssipohjaiset 3PL-yritykset voivat usein skaalautua nopeasti hyödyntämällä verkostoaan. Resurssipohjaisten 3PL-yritysten toiminta voi rajoittua niiden fyysisiin resursseihin.
Asiantuntemus
Resurssipohjaiset 3PL-yritykset ovat yleensä erikoistuneet tiettyihin toimialoihin tai alueisiin, joissa niillä on tiloja. Ei-resurssipohjaiset 3PL-yritykset voivat tarjota laajemman valikoiman palveluita eri alueilla.
Teknologia
Ei-resurssipohjaiset 3PL-yritykset ovat usein keskittyneet enemmän teknologiaratkaisuihin, kun taas resurssipohjaiset 3PL-yritykset voivat priorisoida fyysistä infrastruktuuriaan.
Räätälöinti
Resurssipohjaiset 3PL-yritykset voivat joskus tarjota räätälöidympiä ratkaisuja, koska ne hallitsevat omaisuuttaan. Ei-resurssipohjaisilla 3PL-yrityksillä saattaa olla vähemmän mahdollisuuksia räätälöintiin.
Ei ole olemassa yhtä kaikille sopivaa ratkaisua. Paras vaihtoehto riippuu kunkin brändin erityistarpeista ja tavoitteista. Ennen päätöksen tekemistä onkin järkevää keskustella molempien 3PL-tyyppien edustajien kanssa ja vertailla, kuinka hyvin ne vastaavat vaatimuksiisi.
Mitä palveluita 3PL-kumppani tarjoaa?
Pyri löytämään 3PL-kumppani, joka pystyy tarjoamaan seuraavat palvelut:
Varaston- ja inventaarionhallinta
3PL-kumppanin tulisi tarjota tuotteiden varastointi sekä inventaarionhallintaratkaisut ja ohjelmistot niiden hallintaan.
Kannattaa selvittää, missä 3PL-yrityksen varastot sijaitsevat. Tämä tieto on tärkeä sen perusteella, missä suurin osa brändisi asiakkaista asuu. Tällöin tuotteet voivat sijaita valmiilla toimitusvyöhykkeillä, jolloin ne voidaan toimittaa jopa samana tai seuraavana päivänä.
Hyvä 3PL-kumppani myös siirtää tuotteita sen perusteella, mistä tilaukset tulevat. Se toimittaa tavarat lähemmäs ostajia varmistaakseen, että ne ovat aina saatavilla lähimmässä mahdollisessa varastossa.
Tilausten hallinta ja käsittely
3PL-yrityksellä tulisi olla vankka tilausten hallintajärjestelmä (OMS) varastotasojen seuraamiseen ja tuotteiden nopeaan toimittamiseen asiakkaille. Tämän tulisi integroitua omaan ohjelmistoosi, jotta pystyt hallitsemaan tilausten käsittelyä ja toimitusta.
Toimitusten koordinointi
3PL-yritykset toimivat joko vakiintuneiden kuljetusyritysten kanssa tai niillä on oma kalusto tilausten toimittamista varten.
Useimmat 3PL-toimittajat pystyvät täyttämään toimituslupaukset (kuten toimituksen kahdessa päivässä), mikä todistetusti lisää konversiota kassalla.
Tilausten seuranta
3PL lähettää asiakkaille tilaus-, kuljetus- ja toimitusvahvistuksen.
Käänteinen logistiikka ja palautukset
Ei riitä, että tilaukset toimitetaan asiakkaille. Täyden palvelun 3PL hallitsee myös palautus- ja vaihtoprosessit sekä niihin liittyvän asiakaspalvelun.
Kansainvälinen logistiikka
Jos aiot laajentaa liiketoimintaasi muihin maihin, valitse 3PL-yritys, jolla on toimipisteitä useissa maissa, mikä voi auttaa vähentämään rajat ylittävän toimituksen ja verotuksen monimutkaisuutta.
Näin voit valita 3PL-palveluntarjoajan
Kolmannen osapuolen logistiikkapalvelun valitseminen on todennäköisesti yksi suurimmista päätöksistä yrityksen siirtyessä kansainväliseen verkkokauppaliiketoimintaan. Tällöin valitun palveluntarjoajan tulee huolehtia brändistäsi ja tarjota toivomasi asiakaskokemus.
Kumppani voi vaikuttaa merkittävästi yrityksen logistiikkaan, asiakaspalveluun ja toistuvien ostojen määrään. On merkittävä riski antaa myynnin, varaston ja muiden arkaluontoisten tietojen hoitaminen kolmannen osapuolen tehtäväksi.
Kumppanin valitsemisessa on kyse tasapainottelusta kvantitatiivisen datan ja suhteiden rakentamisen välillä.
Kysyimme Shopifyn oman logistiikkaverkoston, Shopify Fulfillment Networkin, asiakaspalveluvastaavalta, mitä hän suosittelee huomioimaan 3PL-kumppanin valinnassa. Mikä on hänen tärkein neuvonsa? Älä valitse 3PL-kumppania yrityksesi nykytilanteen mukaan, vaan sen perusteella, millainen liiketoimintasi tulee olemaan vuoden tai kolmen vuoden kuluttua.
"Logistiikkapalveluntarjoajien vaihtaminen voi olla strategisesti vaikeaa ja häiritsee liiketoimintaa jopa silloin, kun sitä varten on tehty sujuva siirtymäsuunnitelma", hän toteaa.
"On parasta valita pitkäaikainen kumppani ja ankkuroitua yhdestä kolmeen asiaan, jotka nostivat kyseisen kumppanin muiden yläpuolelle. Kaupankäynti ja tilausten käsittely kehittyvät ajan myötä. Valitsemalla pitkäaikaisen kumppanin ja rakentamalla luottamusta voit hyötyä kumppanin näkemyksistä ja ehdotuksista koskien liiketoimintasi kehittämistä toimialan muuttuvan toimintaympäristön mukana."
Valitse 3PL-kumppani, joka myös etsii pitkäaikaista kumppanuutta, jolloin se pystyy neuvomaan sinua esimerkiksi myynnin maksimoimisessa, kustannusten alentamisessa ja toimitusketjun toimintojen optimoimisessa.
Arvioi kumppanin logistiikkatoiminnot
3PL-kumppanin käytön etu on se, että voit hyödyntää sen olemassa olevaa järjestelmää tilausten varastoinnissa, keräämisessä, pakkaamisessa ja toimituksessa. Arvioi, kuinka tehokas tämä prosessi on ja onko kumppani valmis vastaamaan tuotemäärän kasvuun oman liiketoimintasi kasvaessa.
Esitä seuraavat kysymykset:
- Kuinka monta varastoa ylläpidätte?
- Onko teillä toimipisteitä yritykselleni tärkeillä alueilla?
- Oletteko työskennelleet toimialallani toimivien yritysten kanssa? Mihin osa-alueeseen olette erikoistuneet?
- Kuinka monta tilausta toimitatte kuukausittain (seuraavissa kategorioissa: kuluttajamyynti, yritysmyynti, kotimainen ja kansainvälinen myynti)?
- Mikä on enimmäiskapasiteettinne?
- Onko kapasiteettinne kasvanut ajan myötä?
- Hoidatteko käänteistä logistiikkaa?
- Miten toteutatte seuraavana päivänä toimitettavat tilaukset?
- Miten hoidatte odottamattomat tilausmäärien piikit?
Selvitä kustannukset
Kumppanuuden aloittaminen uuden 3PL-yrityksen kanssa merkitsee merkittäviä perustamismaksuja, mutta ajan myötä säästät todennäköisesti rahaa alempien yleiskustannusten ja työvoimakustannusten muodossa. Laske mahdolliset säästöt pyytämällä kustannusluettelo ja tiedot tarjouksen sisältämistä asioista ennen kumppanin valitsemista. Kysy:
- Millaiset työajat teillä on (mukaan lukien viikonloput ja pyhäpäivät)?
- Kuinka monta lähetystä vastaanotatte neljännesvuosittain?
- Tarjoatteko räätälöityjä rahtikirjoja ja lahjaviestejä tai lahjakortteja?
"Kiinnitä huomiota tarjottuun hintaan ja muista, että se ei yleensä sisällä lisäpalveluita, kuten markkinointimateriaaleja, lahjojen pakkausta ja erikoispakkauksia", Charles Michael, Stitch Labsin strateginen kumppanuusjohtaja, neuvoo. "Jos tunnet saaneesi liian hyvän tarjouksen, et todennäköisesti ole kysynyt kaikkia oikeita kysymyksiä."
Toimitushintasi voivat olla paremmat kuin arvioimallasi varastolla. Jos näin on, varmista, että varastokumppanisi hyväksyy ne. Toisaalta suuremmat varastoverkostot voivat usein käyttää kokoaan neuvotellakseen suuremmista alennuksista kuin yksittäiset yritykset.
Määritä raportointi- ja viestintäodotukset
Kun työskentelet uuden 3PL-kumppanin kanssa, on ratkaisevan tärkeää, että asiat tapahtuvat saumattomasti. Seuraa asiakastukikanavia ja sosiaalista mediaa saadaksesi tietoa asiakkaiden toimituksiin liittyvistä valituksista. Kysy myös, tarjoaako 3PL-yritys jonkinlaista raportointia auttaakseen sinua seuraamaan esimerkiksi toimitusten oikea-aikaisuutta, tilausten ja toimitusten tarkkuutta sekä toimituksiin liittyviä vahinkoja.
Määritä odotukset tälle viestinnälle. Selvitä seuraaviin asioihin liittyvät viestintätavat:
- uudet tilaukset
- toimitusilmoitukset
- palautukset
- inventaariolaskenta
- saapuvat ostotilaukset
- varaston vastaanotto
- oikaisuilmoitukset
Määritä toimituspalvelutasot
Perehdy tarkasti sopimuksen yksityiskohtiin ennen kuin sitoudut työskentelemään uuden 3PL-palveluntarjoajan kanssa. Seuraavien kysymysten esittäminen etukäteen auttaa välttämään tekemästä sopimusta epäluotettavan logistiikkapalveluntarjoajan kanssa:
- Miten toimittaja kompensoi viivästykset?
- Onko toimittajalla täytäntöönpanokelpoinen salassapitosopimus?
- Onko toimittajalla vahvoja asiakasreferenssejä?
- Pystyykö toimittaja osoittamaan liiketoimintansa olleen taloudellisesti vakaa vähintään kahden vuoden ajan, ja onko se valmis jakamaan tilinpäätöstietonsa?
Päätä, haluatko hyvityksen vai krediittiä mahdollisesti myöhässä käsitellyistä tilauksista. Selvitä, hyvitetäänkö rikkoutuneet tai kadonneet tuotteet, ja ymmärrä tarjotut palvelutasotakuut arvioidaksesi omaa vastuutasi.
Mieti myös, haluatko vakuuttaa paketit täysin varastoinnin, toimituksen ja palautuksen aikana. Ole tarkka neuvotteluissa. Voit esimerkiksi vakuuttaa vain vähintään 100 euron arvoiset tuotteet. Selvitä, ovatko tuotteet vakuutettuja vai koskeeko niitä vain kuljetusyrityksen vastuu.
Tarkista integraatiot
Oletko saanut karsittua 3PL-toimittajia muutamaan potentiaaliseen vaihtoehtoon? Viimeisenä vaiheena on vahvistaa, että 3PL-yritys voi integroitua käyttämääsi varastonhallintajärjestelmään, tilausten hallintajärjestelmään, tilausten käsittelyohjelmistoon ja/tai varastonhallintaratkaisuun.
Järjestelmien synkronointi varmistaa, että tilaukset käsitellään ja toimitetaan automaattisesti ja varastotasot päivittyvät reaaliaikaisesti.
- Kuinka helppokäyttöinen itsenäinen alustanne on?
- Voiko järjestelmänne integroida suoraan Shopify-kauppaan API:n tai hyväksytyn sovelluksen kautta?
- Onko teillä itsenäinen alusta, jonka kautta voitte integroida järjestelmäänne EDI:n tai FTP-tiedostosiirtojen kautta?
Jotkut 3PL-yritykset integroituvat suoraan Shopifyn kanssa ja voivat tehdä muutoksia kauppiaiden puolesta esimerkiksi merkitsemällä tilauksia toimitetuiksi, käsittelemällä hyvityksiä ja seuraamalla varastotasoja. Tällöin tilausten hallintajärjestelmästäsi tulee ainoa totuuden lähde riippumatta siitä, lähetetäänkö tilaukset omista varastoistasi vai käytätkö 3PL-kumppania.
Shopify Fulfillment Network
Shopify Fulfillment Network (SFN) tarjoaa tehokkaan ratkaisun Yhdysvalloissa sijaitseville yrityksille, jotka haluavat virtaviivaistaa verkkokaupan logistiikkaansa ja skaalata toimintojaan. Yhteistyö Flexportin, luotettavan logistiikkapalveluntarjoajan, kanssa tekee SFN-verkostosta edistyneen teknologisen ja tehostaa tilausten käsittely- ja toimitusprosesseja.
SFN.n etuja muihin ratkaisuihin verrattuna:
- Nopea toimitus Yhdysvalloissa: kahden ja kolmen päivän toimitus kaikkialle Yhdysvaltoihin.
- Dataohjattu verkoston suunnittelu: strateginen tuotteiden sijoittelu kysynnän perusteella.
- Yksinkertaistettu varastonhallinta: tuotteet lähetetään yhteen paikkaan ja Flexport hoitaa niiden jakelun.
SFN:n integrointi Shopify-kauppaan onnistuu saumattomasti. Kaikkia osa-alueita, kuten tilausten käsittelyä ja varastotasoja, voi seurata suoraan Shopify Administa käsin.
Liiketoiminnan kasvaessa ja kehittyessä tilausten käsittely- ja toimitustapoja voi mukauttaa helposti. Valitse nykyisiin tarpeisiisi sopivat toimituspalvelut ja mukauta niitä tarpeen mukaan. Lisäksi SFN:n hinnoittelu on kilpailukykyinen ja läpinäkyvä, joten yritykset maksavat vain tarvitsemistaan palveluista.
Flexportin logistiikka-asiantuntemuksen ja Shopifyn verkkokauppatietämyksen ansiosta SFN voi tukea brändien skaalautumista ja kestävää kasvua. Edistyneiden teknologioiden, kuten koneoppimisen, käyttö tarkoittaa tehokkaampia toimintoja, alhaisempia kustannuksia ja tyytyväisempiä asiakkaita.
3PL-kumppanuus voi edistää liiketoimintasi menestystä
Yhteistyön aloittaminen 3PL-kumppanien kanssa on vaativaa niin aloittelijoille kuin useampien 3PL-kumppanien käyttöön siirtyville. Verkkokauppabrändit eivät voi hallita jokaisen liikekumppaninsa kohtaloa, mutta ne voivat tehdä huolellisen taustatutkimuksen ennen 3PL-kumppanin valintaa.
Arvioi mahdollisia kumppaneita perusteellisesti. Huolella valitut kolmannen osapuolen logistiikkayritykset voivat edistää liiketoimintasi menestystä ottamalla hoitaakseen tuotteiden varastoinnin ja tilausten käsittelyn sekä vastaamalla toimitusaikalupauksiin.
3PL – usein kysytyt kysymykset
Miten 3PL ja 4PL eroavat toisistaan?
Kolmannen osapuolen logistiikkayritys (3PL) hoitaa liiketoimintojen ulkoistettuja logistiikkatoimintoja, kuten tuotteiden varastointia ja tilausten toimitusta. Neljännen osapuolen logistiikkapalveluntarjoaja (4PL) hallitsee koko toimitusketjua, johon sisältyy myös 3PL-yritysten ja muiden palveluntarjoajien valvonta, joten se tarjoaa kattavamman ratkaisun.
Miten 3PL ja dropshipping eroavat toisistaan?
3PL tarkoittaa logistiikkatoimintojen ulkoistamista kolmannelle osapuolelle, kun taas dropshipping on vähittäismyyntimalli, jossa myyjä ei pidä tuotteita omassa varastossaan. Dropshipping-mallissa vähittäiskauppias siirtää asiakastilaukset suoraan valmistajalle tai tukkumyyjälle, joka sitten toimittaa tuotteen asiakkaalle.
Mikä on 3PL-suhde?
3PL-suhde on suhde brändin ja erillisen yrityksen välillä, joka käsittelee ja toimittaa asiakastilaukset brändin puolesta. Jotkut 3PL-suhteet ovat upotettuja, mikä tarkoittaa, että 3PL-yritys tekee tiiviimpää yhteistyötä brändin ja sen toimitusketjun kanssa, jolloin epäonnistumisen riski on pienempi.
Mitkä toimialat käyttävät eniten 3PL-kumppaneita?
DHL on maailman johtava kolmannen osapuolen logistiikkapalveluntarjoaja, ja sen palvelemia päätoimialoja ovat vähittäiskauppa, teknologia, autoteollisuus, valmistus, energia, terveydenhuolto, kemikaalit ja julkinen sektori.
Miten 3PL ja välittäjä eroavat toisistaan?
3PL tarjoaa erilaisia kuljetus- ja logistiikkapalveluita brändeille, kun taas rahdinvälittäjät toimivat välittäjinä brändien ja kuljettajien välillä. Rahdinvälittäjät eroavat 3PL-yrityksistä siten, että ne keskittyvät erityisesti brändien ja kuljettajien tai kuljetusyritysten yhteensovittamiseen.
Miten 3PL-kumppania voi hallita?
3PL-palveluntarjoajan hallitsemisen edellytyksenä on selkeiden odotusten määrittäminen. Määritä sitten yksi yhteyshenkilö, jolla on kokemusta liiketoimintasi toimitusketjusta ja jolla on valtuudet tehdä päätöksiä. Järjestä sitten säännöllisiä arviointeja, joissa arvioidaan, täyttääkö 3PL-kumppani odotukset.
Miten voin seurata 3PL-kumppanini suorituskykyä?
Useimmat 3PL-yritykset tarjoavat jonkinlaista raportointia auttaakseen esimerkiksi toimitusten oikea-aikaisuuden, tilausten ja toimitusten tarkkuuden sekä toimituksiin liittyvien vahinkojen seurannassa. Voit myös seurata asiakastukikanavia ja sosiaalista mediaa havaitaksesi, valittavat asiakkaat toimituksista.
Mikä on syy 3PL-palveluiden käyttöön?
Brändit käyttävät 3PL-palveluita, kun ne eivät enää pysty hoitamaan tilausten varastointia, valmistelua ja toimittamista itse. Jos huomaat, että liiketoimintasi on kasvanut siihen pisteeseen, ettei sinulla ole enää kapasiteettia hoitaa tilausten käsittelyä ja toimitusta, saattaa olla aika aloittaa yhteistyö 3PL-yrityksen kanssa.


